Kajakin kyydissä kohti upeita mökkimaisemia!

Mökkikansa

Suomalaisten on monissa yhteyksissä todettu olevan erityisen innokkaita mökkeilijöitä, ja kun hetken aikaa kuuntelee vaikkapa työkavereiden kesälomasuunnitelmia, saattaa huomata, että monen suunnitelmissa vilahtelee sana “mökki”. Etenkin kaupungeissa elävien suomalaisten mieli tuntuu halajavan oman mökin rauhaan – ja oman puuttuessa myöskin vuokramökki käy.

Erään tutkimuksen mukaan suomalaiset mökkeilevät keskimäärin 79 päivää vuosittain. Kun päiviä on vuodessa yhteensä 365, on 79 päivää tästä melkoisen suuri osuus! Osa, etenkin nuorista, on kuitenkin sitä mieltä, että mökillä tulee helposti tylsää. Tällöin yksi hyvä vaihtoehto on harkita oman kajakin hankkimista. Kajakki nimittäin tarjoaa rentouttavaa tekemistä pidemmänkin mökkiloman ajaksi! Kerromme tässä artikkelissa lisää siitä, kuinka innokas tai uutta tekemistä kaipaava mökkeilijä voi löytää aivan uudenlaisen intohimon melomisharrastuksesta.

Mikä on kajakki?

Kajakeiksi kutsutaan pitkiä, kapeita ja matalia vesikulkuneuvoja, jotka liikkuvat melan voimalla. Kajakkimelassa on kaksi lapaa. Tämän lisäksi kajakissa on umpinainen kansi, mikä erottaa kajakin ja avokanootin. Kajakissa meloja istuu hänelle varatussa istuinaukossa, ja yleensä tämä aukko suljetaan käyttämällä vesitiivistä aukkopeitettä. Olet ehkä tottunut soutamaan soutuveneessä siten, että istut selkä menosuuntaan. Kajakissa kuitenkin istutaan siten, että meloja katsoo suoraan menosuuntaan. On olemassa myös kahdelle melojalle tarkoitettuja kajakkeja eli kaksikoita.

Eskimot käyttivät aikoinaan kajakkeja pyytäessään hylkeitä. Itse asiassa jopa heidän kajakkinsa oli rakennettu hylkeennahasta, joka oli pingotettu puisen kehikon päälle.

Melonta on hyvää ja rentouttavaa liikuntaa, joka sopii hyvin mökkeilyaktiviteetiksi

Suomalaisten eräs ominaislaatuinen ja hieman erikoinenkin piirre on se, että monet tykkäävät lomallaan paeta mökille kauas arjesta, aivan toisenlaisiin rentouttaviin maisemiin. Osa suomalaisista käyttää koko lomansa mökkeilyyn. Moni myös haluaa rakentaa itselleen ihkaoman mökin. Silloin hyvät ja asiantuntevat rakennusalan verkkokaupat, kuten byggmax, ovat kultaakin kalliimpia kohteita laadukkaiden materiaalien hankkimiseksi ja hyvän lopputuloksen takaamiseksi, sijaitsipa mökki missä päin tahansa.

Koska mökeiltä haetaan rentoutumista ja koska suuri osa suomalaisten mökeistä sijaitsee lähellä vesistöjä, on kajakkimelonnalla jo vakiintunut paikkansa suomalaisten mökkeilykulttuurissa. Mikäpä olisikaan rennompaa kuin melominen kohti upeita mökkimaisemia ja auringonlaskua Lisäksi kajakkimelonta on hyvää liikuntaa!

Kajakki tarkoituksen mukaan

On tärkeää valita omaan käyttötarkoitukseen sopivin kajakkimalli. Jos olet lähdössä pitkälle melontamatkalle, on retkikajakki hyvä valinta. Se ei ehkä ole nopein kajakkimalli, mutta tähän kajakkiin mahtuu mukaan myös retkellä tarvittavia varusteita. Retkikajakin pituus on viiden metrin tietämillä, ja leveydeltään se on noin 54-60 senttimetrin levyinen. Retkikajakilla on hyvä lähteä tutustumaan mökin lähivesistöistä hieman kauemmaksikin.

Jos suuntaat järven sijaan merelle, on merikajakki hyvä valinta, sillä se on suunniteltu pärjäämään meren aallokoissa. Tämä kajakkityyppi pystyy pitämään erityisen hyvin suuntansa, vaikka merellä olisi aallokkoakin. Kyseessä onkin meriolosuhteisiin tarkoitettu retkikajakki. Pituudeltaan merikajakki on suunnilleen 5-5,8 metrin pituinen. Leveydeltään se on 52 cm – 60 cm.

Monet hakevat mökkeilystä myös parisuhdeaikaa oman kumppanin kanssa, sekä tilaisuutta kohentaa omaa parisuhdetta yhdessä tekemällä ja kokemalla. Kahdelle melojalle tarkoitettu kajakki voi olla erinomainen vaihtoehto tilanteessa, jossa on tarkoitus parantaa pariskunnan yhteistoimintaa ja luoda yhteistä, mielekästä tekemistä. Pariskunnan yhteiset melontaretket voivat myös osoittaa, että uusi tekeminen voi tuoda parisuhteeseen aivan uutta kipinää!